Tämä talvi on ollut harvinaisen leuto talvi. Tammikuun ensimmäinen päivä pihalla ei ollut yhtään lunta ja helmililjapenkissä liljat ja tulppaanit työnsivät uusia versoja näkyville. Talitintit lauloivat ja kärräsin loput pihalla olleet kasvimaan lavakaulukset varstoon. Sormet syyhysivät päästä tonkimaan multaa ja tekemään istutus puuhia, joten päätin tehdä siemen tilauksen.
Tilasin Siemenkauppa.comista ensimmäistä kertaa ja valikoima oli ainakin erinomainen, toimitusvarmuus myös todella hyvä. Jatkossakin aion siis käyttää kyseisen nettimyymälän palveluita.
Tilasin seuraavanlaisia siemeniä:
- Kirsikkatomaatti Balkoni Yellow
- Meloni Stellio F1
- Kasvihuonekurkku Baby F1
- Ananaskirsikka Physalis Peruviana
- Pinaatti Nores
- Villirucola Vildire
- Salaatinlehtisekoite Misticanza D'Insalate
- Kanelibasilika Cinnamon
- Tuoksuherne Villa Roma
Viime kesänä kasvihuoneessa oli minikurkkua amppelissa ja taimena ostettuna se oli huomattavasti kalliinpi kuin siemenpussi. Lajiketta en muistanut ottaa viime kesänä ylös, mutta kuvien perusteella Baby F1 näyttää samalta lajilta ja itse kasvatettuna se tulee halvemmaksi kuin ostettuna. Pinaattia on myös mukava kokeilla eri lajeja, joten Nores päätyi tällä kertaa ostoskoriin. Tuoksuhernettä ajattelin kokeilla amppeliin, perinteisesti meillä on ollut amppelikasvina eri värisiä petunioita (valkea, violetti, vaaleanpunainen) mutta ensi kesänä haluan vaihtelua ja kokeilen amppelissa tuoksuhernettä. Pussin etiketin mukaan Villa Roma soveltuu hyvin myös amppelissa kasvatettavaksi. Petunian etuna on ollut se, että kukkia saa ihastella keväästä syksyyn. Tuoksuherne ei taida olla yhtä innokas kukkimaan, mutta täytyy kokeilla sen seuraksi amppeleihin vaikka sitten yhtä pientä petuniaa. :)
Vesimelonin kanssa minulla on ollut joka vuosi suuria kasvatus ongelmia, kasvi kasvaa hyvin ja tuottaa parin sentin mittaisia hedelmiä, jotka jostain syystä tippuvat heti pois. Ensi kesänä kokeilen vielä kerran melonin kasvatusta. Lajikkeeksi valitsin Stellio F1:n koska aikaisempina vuosina minulla on ollut Sugar Baby lajiketta huonolla menestyksellä. Laitan melonin kasvamaan tällä kertaa avomaalle lavakaulukseen ja rakennan sille oman mini kasvihuoneen. Aikaisempina vuosina epäonnistuneet yritykset ovat tapahtuneet kasvihuoneessa ja ruukussa.
Kirsikkatomaatti pääsee ruukkuun ja ehkä avomaallekin. Ensi keväänä on uuden terassin rakennus talkoot ja olen suunnitellut terassille, ylläty yllätys, viher nurkkausta johon tulee ruukkuihin tomaattia, paprikaa ja chilejä. Ensi kesä tulee olemaan "super vuosi" istutusten suhteen, täytyy toivoa että kesä on myös lämmin.